tiistai 7. huhtikuuta 2015

Greetings from the bed

IMG_7875
Heipähei!

Terveisiä täältä sängynpohjalta. Mulle nousi perjantaina kuume ja sama homma on jatkunut sitten tänne saakka. Suunnitelmissa oli kyllä vähän erilainen pääsiäinen, mutta suunnitelmathan ei tunnetusti aina toteudu, haha. Aikomuksissa oli myös tehdä tuon miniloman aikana uusia postauksia, mutta nekin nyt sitten jäi. Noo, ei voi mitään.
Mulla oli eilen illalla vielä kuumetta, joten päätin jäädä vielä täksi päiväksi kotiin. Tämän viiden päivän aikana en oo oikeen tehnyt mitään muuta kuin syönyt, lukenut lehtiä ja vähän kirjaa, ollut tietokoneella ja vielä kerran syönyt. Suklaata on kyllä uponnut ihan liikaa, haha.
Olo alkaa pikkuhiljaa helpottamaan ja huomenna varmaan voin palata taas ihan normaaliin arkeen. Palataan seuraavan kerran toivottavasti ihan kunnollisen postauksen kanssa!

Take care! ♥

torstai 26. maaliskuuta 2015

Some challenge

IMG_9928
Heippa!

Sain Elleniltä The Liebster Award -haasteen. Haasteen saaja vastaa kysymyksiin, jotka haastaja on keksinyt. Sen jälkeen haasteen saaja keksii uudet kysymykset -joihin muiden täytyy vastata- ja laittaa haasteen kiertämään. Kumpiakin kysymyksiä tulee olla 11.
Itse päätin tällä kertaa vastata haasteeseen vain puoliksi, sillä en haasta muita mukaan. Vastaan siis vain Ellenin keksimiin kysymyksiin.

1. Mikä on tärkeintä blogin ulkoasussa? -Hmm, mun mielestä tärkeintä blogin ulkoasussa on se, että blogi näyttää omalta ja kauniilta. 

2. Mikä on sun unelmien matkakohde? -En oikein tiedä. Haluan nähdä paljon maailmaa, joten koko maapallo kuuluu varmaan mun unelmien matkakohteeseen, haha.

3. Minkä harrastukset haluaisit aloittaa? -Haluaisin ehdottomasti aloittaa surffauksen. Se vain ei täällä Suomessa ole valitettavasti hirveen hyvin mahdollista.

4. Millainen olet kun sun pitää esiintyä? -Oon aika rauhallinen, keskityn tulevaan ja rentoudun. Tottakai myös jännitän vähän, mutta rakastan esiintymistä.

5. Mihin käyttäisit 500 euroa? -Käyttäisin sen matkusteluun.

6. Millainen olisi sun unelmaperhe? -Onnellinen tietenkin, mutta siihen kuuluisi mies ja ehkä lapsia. 

7. Mikä on tärkeintä lukemissasi blogeissa? -Hmm! Ulkoasu tottakai, sen aihe, kuvat ja tietenkin blogin fengshui.

8. Millaista valokuvista pidät? -Tykkään isoista, melko vaaleista kuvista, ja kuvista joista välittyy rauhallinen, kaunis, tai joku voimakas tunnelma.

9. Missä asioissa olet hyvä? -Omasta mielestäni oon hyvä ihmisten kanssa, sekä kielissä.

10. Miks aloitit bloggaamisen? -Bloggaaminen tuntui jotenkin omalta ja tässä voi samalla toteutta itseään.

11. Kerro jokin muisto menneisyydestä? -Ihan superhankala valita vain yks! Ensimmäisenä tulee vain mieleen kaikki hullut jutut kavereiden kanssa ja kaikki matkat. 

Take care! ♥

lauantai 21. maaliskuuta 2015

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Happy Friday!

IMG_7717 IMG_7727 IMG_7740
Heipähei!

Tänään on ollut aivan ihana päivä! Ehkä se johtuu siitä, että oli vain muutama tunti koulua ja pääsin jo puolenpäivän aikoihin viikonlopun viettoon. Kävinkin koulusta tullessa ostamassa perjantain kunniaksi kukkia ja jäätelöä, nam! Rupean kohta laittamaan ruokaa ja sen jälkeen olis tarkoitus tehdä vähän koulujuttuja! Illasta en vielä tiedä; saatetaan tehdä jotain kivaa tyttöjen kanssa, tai sitten vain chillaan kotona. Saa nähdä!

Hyvää viikonloppua kaikille! ♥

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Some regural outfit

IMG_7704 IMG_7695 IMG_7666 IMG_7584
Takki & Huivi Cubus // Paita  Hollister // Farkut Gina Tricot // Kengät Nike // Laukku Longchamp

Heippa!
En yleensä jaksa hirveästi panostaa asuun, tai muutenkaan ulkonäköön koulupäivinä.Yleensä mulla on vain joku ihan perus paita päällä ja muutenkin vähän tylsä asu, haha. Niin oli tänäänkin. 
Heräsin aamulla vähän liian myöhään ja suihkussa oli pakko käydä, joten hiukset sai tänään olla ihan luonnollisesti auki ja laittamattomina. Asun valitsin siinä kiireessä melkeinpä siten, että mitkä vaatteet ensimmäisenä käteen tarttui niin sillä hyvä. Omasta mielestä tämänpäiväinen arkilook ei kuitenkaan ollut ihan pahimmasta päästä, haha.

XoXo ♥ 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Cozy Saturday

IMG_7424 IMG_7454
IMG_7519
Heippa!

Tänään oli ihanan rento lauantai. Niin rento, että se tuntui melkeen sunnuntailta. Heräsin vasta joskus yhdentoista aikoihin ja loikoilin vähän aikaa sängyssä. Söin hyvän aamupalan ja rupesin laittautumaan. Tytöt tuli meille joskus iltapäivästä ja oltiin vain ja parannettiin maailmaa. Syötiin ihania herkkuja ja otettiin ihan rennosti. Oli kiva olla taas ihan kaukessa rauhassa, kun ei ollut mihinkään kiire. Ei seurassakaan kyllä mitään valittamista ollut, haha! 

Toivottavasti teilläkin oli yhtä kiva lauantai, take care! ♥

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Some snaps

IMG_7076 
Ikealla renolla shoppailuasulla.
IMG_6907
Jonkun tuulisen ja todella kylmän päivän asu, jolloin lähes kaikki kuvat heilahtivat, koska kädet tärisi niin paljon. Silti kuvat oli otettava, haha!
IMG_7235 
Kaakaolla Espresso Housessa. Rakastan istuskella kahvilassa hyvässä seurassa -tai yksin.
IMG_7388
Tukholma siihen aikaan, kun ihmisiä alkaa kerääntymään kaduille todella paljon.

Heippa! 
Tämän postauksen idea oli näyttää teille muutama kuva niistä kuvista, joita en oo julkaissut blogissa aiemmin. Yleisin syy siihen on se, että jokin kuva ei sovi toisten kuvien kanssa yhteen, tai lähes yhtä yleinen syy on se, että kuva on mun mielestä epätarkka. Tässä postauksessa ei siis ollut mitenkän tarkoituksena saada kuvien värimaailma tai tunnelma matchaaman.
Voisin itseasiassa ottaa tällaiset postaukset tavaksi, sillä räpsin kuvia oikeasti melko paljon, mutta silti vain toosi pieni osa päätyy niistä blogiin.

Hyvää viikonloppua! ♥